Pienet teot eivät riitä ratkaisemaan ilmastokriisiä

Jokaista yksilöä ja organisaatiota tarvitaan, kun pyrimme saamaan aikaan positiivisen muutoksen ilmasto– ja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. ”Mehän teemme organisaatiossamme jo vaikka mitä ympäristön eteen – vähennämme paperin kulutusta ja kierrätämme jätteemme!” Vaikka meistä tuntuu, että teemme kokonaisuudessa jo todella paljon, tekojemme todellinen vaikutus on edelleen liian pieni maapallon mittakaavassa. Eikö mikään riitä? Vai onko ongelma kenties siinä, että keskitymme väärin asioihin?  

Kirjassaan ”Klimatpsykologi – Hur vi skapar hållbar förändring” Kali Andersson, Frida Hylander ja Kata Nylén osoittavat, miten psykologia vaikuttaa toimintaamme ja miten voimme saada aikaan ympäristön ja ilmaston kannalta suurempia vaikutuksia keskittymällä oikeisiin asioihin. Tässä kirjoituksessa haluan nostaa muutamia kiinnostavia näkökulmia heidän hyvästä kirjastaan. 

Ihmismielen mekanismit ohjaavat toimimaan epäekologisesti 

Tutkijat ovat huomanneet, että usein yksilöinä mielikuvamme omasta toiminnastamme ja sen vaikutuksista värittyy voimakkaasti. Haluamme nähdä itsemme hyvässä valossa ja sokaistumme kokonaisuudelta tuijottaessamme muutamia yksityiskohtia. Tämä on mielemme luontainen mekanismi ja se on toiminut hyvin monissa tilanteissa lajimme kehityksen aikana. Nykyisen kestävyyskriisin globaalien ja kompleksisten vaikutusten arvioinnissa tällainen näkökulma osoittautuu kuitenkin puutteelliseksi. Tutkijoiden mukaan yksilöt luulevat toimivansa kestävämmin ja ekologisemmin kuin he todellisuudessa toimivat. Erityisesti näin kuvittelevat yksilöt, jotka identifioivat itsensä ympäristöystävällisiksi toimijoiksi. Tarvitsemme keinoja astua askeleen taaksepäin katsoaksemme omaa toimintaamme pienen etäisyyden päästä.  

Toinen mielen toimintamekanismi on jatkaa investoimista sellaiseen toimintaan, johon olemme jo aiemmin satsanneet paljon aikaa, rahaa tai voimavaroja. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että huomaisimme toimintamme olevan huonosti suunnattua tai toimimatonta. Toisin sanoen, jos olemme aiemmin satsanneet johonkin toimintaan paljon, kuten autoiluun tai ruokavalioomme, jatkamme siihen satsaamista, vaikka saisimme kuulla sen olevan huono ratkaisu. Tässä vain muutama esimerkki mielemme toimintamalleista, jotka hidastavat suuren mittakaavan käyttäytymisen muutosten tapahtumista. Onneksi tiedostamalla nämä toimintamallit voimme vaikuttaa niihin, muistuttavat Andersson ja kumppanit kirjassaan. 

Pienet purot – pienet vaikutukset 

Koska suurten muutosten tekeminen omaan toimintaan on koettu vaikeaksi, monet poliittiset aloitteet ja ympäristökampanjat ovat keskittyneet toimintoihin, joita meidän on helpompi muuttaa ilman, että meidän tarvitsee muuttaa niitä osia elämästämme, joihin olemme jo investoineet paljon. Tästä muutamina esimerkkeinä mainittakoon kierrätykseen, lamppujen sammutteluun, kaksipuoleiseen tulostamiseen, lihan kulutuksen vähentämiseen ja muovipussien käytön vähentämiseen keskittyvät aloitteet. Nämä toimet itsessään ovat hyviä, mutta valitettavasti ne eivät saa aikaan tarvitsemaamme muutosta yhteiskunnallisella tasolla.  

Haluamme uskoa, että pienet purot siellä täällä saavat aikaan tarvitsemamme suuren muutoksen. Samaan aikaan saatamme pienten hyvien tekojemme varjolla huijata itseämme jatkamaan muiden epäekologisempien tekojen tekemistä. Sen sijaan, että käytämme energiamme lukuisiin pieniin tekoihin, olisiko parempi, jos keskittyisimme muutamaan suureen tekoon, joilla on oikeasti vaikutusta? 

Mutta miksi sitten saamme niin usein kuulla julkisissa puheenvuoroissa kielikuvan pienistä puroista, joista kasvaa suuri virta? Andersson ja kumppanit tuovat kirjassaan esille, kuinka tällainen ajattelu ”jalan saamisesta oven väliin” pohjautuu markkinoinnin teoriaan. Se perustuu ajatukseen siitä, että meidän tulee kohdata ihmiset siellä missä he ovat ja aloittaa muutos yksinkertaisista teoista. Tästä esimerkkinä mitättömän pienestä rahamäärästä alkava kuukausisumma, jota pyydetään nostamaan parin kuukauden päästä hieman suuremmaksi, kun asiakas on jo saatu sitoutettua mukaan. Ilmastokriisin kaltaisen akuutin kriisin kohdalla tällainen toimintamalli ei kuitenkaan riitä, sillä kokonaisvaikutukset jäävät liian pieniksi tai muutos liian hitaaksi. Käyttämällä yksilöinä tai yhteisöinä saman energian vaikuttavampiin tekoihin, saisimme aikaan moninkertaisen vaikutuksen. 

Askel taaksepäin ja huomio vaikutuksiin 

Voidaksemme ratkaista ilmastokriisin kaltaiset monimutkaiset ongelmat, tulee meidän löytää keinot saada aikaan käyttäytymisen muutoksia yksilöissä ja organisaatioissa. Lisäksi näillä muutoksilla tulisi olla mahdollisimman suuret vaikutukset ja mielellään mahdollisimman nopealla aikavälillä. Ei mikään helpolta kuulostava tehtävä. Jotta tämä tapahtuisi, Andersson ja kumppanit ohjaavat meidät ensin vastaamaan omalta osaltamme kahteen kysymykseen: 

• Missä voimme saada aikaan suurimman vaikutuksen omassa toimintaympäristössämme? 
• Miten voimme saada tekemistämme toimista niin vaikuttavia kuin mahdollista? 

Meidän kannattaa keskittyä muutosten tekemisessä omiin ydintoimintoihimme ja siihen toimintaympäristöön, jossa toimimme. Esimerkiksi korkeakoulun kannattaa panostaa ilmastotoimissaan ensisijaisesti opetukseen ja tutkimukseen, eikä välttämättä kierrätyspisteiden lisäämiseen tai tulostuksen vähentämiseen. Opetuksen kautta korkeakoulu pääsee vaikuttamaan yhteiskuntaan laajemmin opiskelijoidensa toiminnan ja osaamisen kautta pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen kautta taas voidaan löytää uusia ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi. Toisaalta suuria vaikutuksia korkeakoulussa – kuten muissakin organisaatioissa – voidaan saada aikaan myös lyhyemmällä aikavälillä esimerkiksi tekemällä radikaaleja muutoksia lentomatkustamiseen tai poistamalla eläinpohjaiset ruokatarjoilut listoilta. Olennaisinta on keskittyä vaikuttavimpiin tekoihin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. 

Askel eteenpäin ja tiedon pohjalta ratkaisuihin 

Mistä sitten voimme tietää, mitkä toimet ovat vaikuttavimpia? Tässä kohtaa Andersson ja kumppanit suosittelevat ottamaan avukseen ympäristövaikutusten asiantuntijat sekä viimeisimmät tutkimustulokset. Yksi keino lähteä kartoittamaan vaikuttavimpia tekoja on hiilijalanjäljen ja -kädenjäljen laskeminen. Mitkä toiminnot saavat aikaan suurimmat negatiiviset (esimerkiksi lentomatkustaminen, eläinpohjaiset tarjoilut) ja positiiviset vaikutukset (esimerkiksi kestävyys- ja ilmasto-opetuksen lisääminen)? Tämän jälkeen on vuorossa konkreettisten ja mitattavien tavoitteiden asettaminen, jotta tiedämme, miten etenemme. Tavoite kannattaa muotoilla esimerkiksi seuraavaan muotoon: ”Tavoitteena on muuttaa nykytilanne x toivottuun tilaan y aikavälillä z”.  

Yksilö tai organisaatio ei välttämättä pysty näiden muutosten tekemiseen omin neuvoin. Yritysten osalta omien ilmastostrategioiden rakentamiseen löytyy jo jonkin verran apukeinoja. Tästä esimerkkinä CarbonWise-projekti, jossa autamme yrityksiä Turussa, Oulussa ja Espoossa laskemaan hiilijalanjälkiään ja luomaan hiiliviisaudestaan kilpailuetua markkinoilla. Eri toimialoilla tarvitaan erilaisia ilmastostrategioita, eikä ole olemassa yhtä kaikille yrityksille toimivaa sabluunaa.  

Yksilöiden kohdalla apua oman ilmastostrategian tekoon löytyy hajautetusti erilaisista projekteista ja kokeiluista. Entä jos meillä olisi tarjolla ilmainen kansalaisapu, josta saisi selkeät askelmerkit vaikuttavimman muutoksen aikaansaamiseksi sekä työkalut tilanteen seuraamiseksi omassa elämässään?  

Tarvitsemme apua sekä yksilöinä että yhteisöinä suurien muutosten tekoon. Anderssonin ja kumppaneiden kirja tarjoaa konkreettisen työkalupakin vaikuttavampien muutosten tekemiseen. Suuret muutokset onnistuvat, kun emme tuhlaa energiaa turhaan.  

 

Kirjoittaja: Sara Malve-Ahlroth, ympäristöpsykologian asiantuntija ja hankeasiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu 

Kirjoitus on aiemmin julkaistu lyhennettynä Turun Sanomissa 22.1.2021 

Lähde: ”Klimatpsykologi – Hur vi skapar hållbar förändring” – Kali Andersson, Frida Hylander ja Kata Nylén (2019)