Opiskelijat tarjosivat Ruisrockissa epätavallisen kylvyn

18.07.2018
Kuva: Sara Malve-Ahlroth

Heinäkuun alussa 6.8.7. Ruissalon Kansanpuistossa ruisrockailtiin jälleen. Tänä vuonna ympäristöohjelman teemana oli puhdas vesi. Turun AMK:n opiskelijat olivat rakentaneet teeman ympärille toiminnallisen ja interaktiivisen RuisH2Ock-pisteen. Keväällä alkaneessa projektissa suunniteltiin festarihenkistä toimintaa, joka herättelisi ruissikansaa huomaamaan, minkälaisessa tilassa maailman meret ovat.

Itämeri ja muut maailman meret roskaantuvat kovaa tahtia. Opiskelijat halusivat tuoda maailman merien roskaongelman näkyville myös Ruisrockiin, mutta tavalla, joka tuo ongelman kirjaimellisesti käsin kosketeltavaksi. Festarikansalle tarjottiin mahdollisuus kokeilla sukellusta roskien keskellä VR-lasien avulla. Rohkeimmat pääsivät lillumaan roskaisella vedellä täytettyyn ammeeseen.

VR-laseilla hetkeksi festarihumua pakoon

Rannalle tuotu kylpyamme keräsi ihmetteleviä katseita ja epäilyksiä, uskaltaako niin roskaiseen veteen mennä kylpemään. Kylpyammeeseen tuodut, merivedessä kelluvat roskat havainnollistivat ongelmaa, josta meret kärsivät. Opiskelijoiden viesti meni perille: “On kamalaa nähdä tämä todellisuus”, yksi ohikulkijoista tokaisi ammeeseen kurkattuaan. Festareiden aikana ammeeseen uskaltautui yhteensä kuusi rohkeaa uimaria. Hymy oli herkässä, vaikka ammeen sisältö ei ehkä vastannut mielikuvaa rentouttavasta kylpyhetkestä.

Kuva: Marketta Virta

Roskaisessa meressä uimista pääsi kokeilemaan myös toisella tavalla. Vanhassa uimahallissa kuvattu 360-video konkretisoi, miltä tuntuu uida vedessä, jossa ympärillä on pelkkää muoviroskaa. Näkymää pääsi ihmettelemään VR-lasien avulla.

Kuva: Marketta Virta

RuisH2Ock-pisteellä pääsi tutustumaan myös Seabin-meriroskiksen toimintaan. Tavallisesti Turun vierasvenesatamassa roskia keräävä meriroskis oli siirretty Ruisrockin ajaksi Kansanpuistoon VIP-laiturin kupeeseen, ja AMK:n pisteellä Seabiniä pääsi ihailemaan videon välityksellä. Seabin tyhjennettiin festareiden aikana kaksi kertaa päivässä. Sisuksiinsa se oli syönyt juomapulloja ja sipsipusseja.

Pidä Saaristo Siistinä ry jakeli RuisH2Ock-pisteellä taskutuhkiksia, joita tupakoivat ohikulkijat ottivat ilahtuneina vastaan. Pisteellä oli esillä myös Solar Water Solutionsin vedenpuhdistuslaite, joka muistutti siitä, ettei puhdas juomavesi ole itsestäänselvyys. Laite herätti paljon kiinnostusta, ja moni olisi halunnut kokeilla, miltä merivedestä puhdistettu juomavesi maistuu.

Ruisrock-projekti yksi tapa oppia

Turun AMK:n ja Ruisrockin yhteistyössä on syntynyt jo useana vuonna festareille erilaisia ympäristöön liittyviä projekteja. Projektit on toteutettu tutkimus- ja kesäpajoina, joissa mukana on ollut runsaasti eri alojen opiskelijoita. Tänä vuonna mukana oli muun muassa konetekniikan, energia- ja ympäristötekniikan ja media-alan opiskelijoita Turun ammattikorkeakoulusta sekä Turun yliopistosta sosiologian opiskelija.

Kuva: Sara Malve-Ahlroth

– Olen erittäin ylpeä kaikista pajalaisista sekä kaikista tässä mukana olleista. Pientä alkukankeutta oli ennen kuin homma lähti rullaamaan, mutta nyt olen erittäin ylpeä ja tyytyväinen, feel like a proud mama, Anni Honkonen, RuisH2Ock-pajan projektipäällikkö, summasi tuntemuksiaan lauantaina.

Kesän Ruisrock-yhteistyötä alettiin suunnitella jo alkuvuodesta heti joulun jälkeen. Suunnittelu oli pajan vaikein osuus. Projektimuotoinen opiskelu ei ole perinteisin tapa oppia, ja aluksi opiskelijoiden saattaa olla vaikea orientoitua siihen, että he itse päättävät, mitä tekevät.

Koko kevään jatkunut koitos palkittiin aurinkoisena Ruisrock-viikonloppuna, ja myös projektipäällikkö pääsi nauttimaan työnsä hedelmistä: – Täällä on ihana tunnelma! Tämä on erilainen Ruissi kuin ennen, sillä ympärillä on paljon ihmisiä, koulukavereita ja työkavereita, eikä ole kiire juosta keikalta toiselle, Anni kertoi.

Kuva: Marketta Virta

Projektioppimisympäristöt yhteistyössä

RuisH2Ock-projekti oli Turun AMK:n eri projektioppimisympäristöjen yhteinen ponnistus. Opiskelijoita oli mukana Kiertotalous 2.0:sta ja Gurusta. TheFIRMAn avulla pisteellä pystyttiin toteuttamaan myös sukellus pinnan alle VR-laseilla. Taideakatemian opiskelija Alina MacDonald toteutti pisteelle meriaiheisen taideteoksen.

Kuva: Sara Malve-Ahlroth

RuisH2Ock-piste syntyi yhteistyössä TRY OUT! -hankkeen kanssa. TRY OUT! on kiertotalouden ja cleantechin kokeiluita tekevä kunnianhimoinen, Turun AMK:n vetämä 6Aika-rahoitteinen hanke. TRY OUT!in osaamisen kautta opiskelijaryhmän tueksi saatiin hyvä toimintamalli siihen, miten tällainen massatapahtuma voidaan valjastaa kokeiluksi ja alustaksi yhteistyöyrityksille. Mukaan saatiinkin todella laaja ja monipuolinen yritysten ja muiden organisaatioiden ryhmä, jotka saivat omalle kiertotaloutta tukevalle toiminnalleen näkyvyyttä toteuttaessaan opiskelijoiden kanssa projektia.

RuisH2Ock-pisteen toteuttamisessa olivat mukana Seabin, Pidä Saaristo Siistinä ry, Pure Waste, Solar Water Solutions, Pavunvarsi, Ekotori, Turun kaupunki, Wärtsilä, Turun lasten ja nuorten kuvataidekoulu, TRY OUT! ja Ruisrock.

Teksti: Marketta Virta, Piia Nurmi

Fiilistele Ruissia:

Piste rakentumassa perjantaina. Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Opiskelijat olivat rakentaneet Ruisrockiin renkaista istuimia. Kuva: Marketta Virta
PSS ry jakeli festarikansalle taskutuhkiksia. Kuva: Marketta Virta
Solar Water Solutionsin vedenpuhdistuslaitteella riitti ihmettelijöitä. Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Seabin-meriroskis tyhjennettiin kaksi kertaa päivässä. Kuva: Marketta Virta
Kuva: Marketta Virta
Kuva: Marketta Virta
TUOn hallituksen puheenjohtaja ihmettelemässä ammeen sisältöä. Kuva: Marketta Virta
Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Kasvivalot tarjosi Pavunvarsi. Kuva: Marketta Virta
Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Kuva: Marketta Virta
Kuva: Sara Malve-Ahlroth
Kuva: Marketta Virta
Kuva: Sara Malve-Ahlroth