En päivääkään vaihtaisi

14.08.2018

”Ai koululle töihin?” Kanssaihmisten äänensävyt olivat enimmäkseen epäileviä keväällä kertoessani kesätyöaikeistani. Kuitenkin talven ja kevään projektiopintojen jäljiltä tuttu Kiertotalous 2.0 -ympäristö tuttuine ihmisineen houkutteli enemmän kuin perinteinen opiskelijan kesätyö vieraassa yrityksessä vieraissa töissä vieraiden ihmisten kanssa. Yksi syy projektiopintoihin lähtemiseeni oli ollut saada sitä kautta kontakteja alueen alan yrityksiin ja niin parantaa työllistymismahdollisuuksiani, mutta en silloin arvannut, että se houkuttelevin työmahdollisuus tulisi nimenomaan projektioppimisympäristöstä.

Siinä missä ympäristö ja ihmiset olivat ennalta tuttuja, suurin osa työtehtävistä ei – mikä ei johdu siitä, että työnkuvani olisi oleellisesti projektiopinnoista opiskelija-assistentiksi siirtyessä muuttunut, vaan siitä, että kaikesta päätellen näissä töissä ei kahta samanlaista päivää näe. Erityisesti jos yhtenä hallitsevana luonteenpiirteenä sattuu olemaan päästää suustaan tai näppäimistöltään sanat ”joo, mä voin” ennen kuin järki ehtii mukaan (tai vaikka ehtisikin). Kun kehittää itselleen maineen työntekijänä, joka ei kovin helposti sano ei ja vielä hoitaa haalimansa hommat ilmeisesti riittävän hyvin, kierre on valmis, ja töitä alkaa tulla vain lisää eri puolilta. Ja lisää. Ja lisää. Lopuksi sitä huomaa olevansa mukana parhaimmillaan 7–8 hankkeessa, jotka eivät ole kaikki enää edes oman tutkimusryhmämme hankkeita.

”Mitä semmoinen opiskelija-assistentti sitten tekee?”

Tapaan vastata väliotsikon kysymykseen ”mitä käsketään”, koska työtehtäviä kuvaillessa menisi ehkä puoli kesää. Perustöitä ovat mm. opiskelijaselvitykset, joissa assistentin rooli usein on ohjata tiimin harjoittelijoita, palavereissa muistioiden kirjoittaminen ja muut sihteeritöistä tutut tehtävät. Näiden lisäksi tänä kesänä on urakalla käännetty erityisesti Telaketju-hankkeen nettisivujen tekstejä englanniksi, ja jos ruotsin taitoani haluaa arvioida, voi etsiä Topinpuistoa Wikipediasta ruotsiksi.

Pääsin myös Kesäduunaa-kampanjan (Kesäduunipolku 2030 -hanke) puoliviralliseksi somepäivittäjäksi, minkä ansiosta olen heilunut kamera kädessä jatkuvasti vapaa-ajallakin napsimassa sopivia kuvituskuvia. Saman hankkeen myötä tutuksi on tullut nettisivualusta WordPress, jonka hienouksien keskelläkin 20 vuotta vanhoista html-koodaustaidoistani löytyi yllättävää hyötyä. Olenhan kuitenkin naputellut jonkinlaista koodia kuin vanha tekijä jo ennen kuin osa tiimimme harjoittelijoista on edes syntynyt.

Kesän kokopäiväisyyden vaihduttua syksyn tuntityöksi voi todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois. Jos vaikka onkin väsyttänyt ja mikään ei ole onnistunut, työkavereista löytyy aina piristystä. Kuulostaa sanahelinältä, mutta on oikeasti melko mahtavaa työskennellä motivoituneessa ja innostuneessa tiimissä, jossa kaikki ovat samanhenkisiä ja silti erilaisia.

Suurimman osan kesäpäivistä ovat kuitenkin täyttäneet ne aivan muut hommat: haastattelu, jonka tein lomatuurauksena Telaketjun blogiin, Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hankkeen syksyn suunnittelupäivä Kurjenrahkassa, roadtrip tapaamaan erään selvityksen toimeksiantajaa tämän mökille, Saunac-hankkeen ekskursiolle osallistujien ilmoittautumisten vastaanotto (kuulostaa harhaanjohtavan yksinkertaiselta hommalta todellisuuteen verrattuna), lieteasiantuntijan näytteleminen videolle, #kiertotalous-hankkeen työkokous muiden ammattikorkeakoulujen asiantuntijoiden kanssa Forum Marinumissa, Kaarinan poistotekstiilihallin roskisten penkominen The Shiftin demohuoneen sisustusta varten, Lemminkäisenkadun vanhan, vesivahingosta kärsineen banderollivaraston tyhjennys, Kesäduunaa-kampanjan Ruisrock-lippukilpailu, jätehuoltoalan Kiertotalouspäivät Helsingissä, tekstiilituholaisten ja niiden tuhoamiskeinojen kartoittaminen…

Oman toimen ohella olen saanut päivystää työsuojeluhenkisenä valvojanakin, kun muotoilua opiskeleva harjoittelijamme Niina tarvitsi jonkun seurakseen ompeluluokkaan, jossa ei työturvasyistä saa työskennellä yksin. Nytkin ompelutyö keskeytyi aina, kun jouduin juoksemaan palaveriin.

Myös banderolleja on tietysti mittailtu, kuvattu, viikattu ja pyöritelty niin Sepänkadun käytävällä ja pihalla kuin banderollivaraston lattialla ja parkkipaikallakin. Varmaan jokainen, joka niiden kanssa saa Kiertobanderolli-konseptin tiimoilta työskennellä, kehittää niihin vahvan viha-rakkaussuhteen. Vihaosuus kohdistuu erityisesti reikävinyyliin.

Oppinut olen WordPressin käytön, Lyyti-lomakkeiden tekemisen, koristepaprikojen hoidon ja kärsivällisyyden lisäksi ainakin huimasti eri hankkeiden käsittelemistä aiheista, ja aiemmalle kokemukselle niin yhdistystoiminnasta, harrastuksista kuin kiinteistösihteerin töistäkin on löytynyt käyttöä. Sille on syynsä, miksi tätä kutsutaan projektioppimisympäristöksi: jos haluaa oppia kiertotalouden eri aspekteista ja nykytilan todellisuudesta (ja paljon muusta), tänne vain.

Parasta

Kesän kokopäiväisyyden vaihduttua syksyn tuntityöksi voi todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois. Jos vaikka onkin väsyttänyt ja mikään ei ole onnistunut, työkavereista löytyy aina piristystä. Kuulostaa sanahelinältä, mutta on oikeasti melko mahtavaa työskennellä motivoituneessa ja innostuneessa tiimissä, jossa kaikki ovat samanhenkisiä ja silti erilaisia. Myös se kaiken taka-ajatuksenani ollut verkostoituminen on hauskaa.

Hankkeista itselleni yllättäen läheisimmiksi ovat muodostuneet kiertotalouden opetusta käsittelevät, mikä osaltaan johtunee siitä, että #kiertotalous-hankkeessa minulle riitti normaalia suurempi rooli. Kaikesta työstä ylipäätään on syntynyt vahva ylpeys sitä kohtaan, mitä teen ja missä olen mukana.

Teksti ja kuvat: Ilona Engblom

Kirjoittaja on vantaalais-turkulainen energia- ja ympäristötekniikan aikuisopiskelija, joka on erityisen kiinnostunut jätteistä, urheilusta, vieraista kielistä ja teknologiasta.